Lähtökohtaisesti täysi-ikäinen henkilö hoitaa ja huolehtii itse omista asioistaan. Vammaisuudesta tai terveydentilasta huolimatta edunvalvonnalle ei ole tarvetta niin kauan, kun henkilö kykenee itse ymmärtämään asioiden merkityksen ja niiden fyysinen hoitaminen onnistuu esimerkiksi läheisen avulla ja tuella. Edunvalvonta ajankohtaistuu silloin, kun heikentynyt terveys tai ymmärrys rajoittaa tai estää omien asioiden hoitamista tai toisen valtuuttamista niiden hoitoon.
Edunvalvojan määrää tilanteesta riippuen Digi- ja väestötietovirasto tai tuomioistuin. Viranomaisen käsittelyajat ovat usein pitkiä, ja määräyksen saamisessa voi mennä toisinaan jopa yli puoli vuotta. Myös määräyksen saamisen jälkeen aikaa voi kulua esimerkiksi lupien saamiseen, joita edunvalvoja tarvitsee useisiin oikeustoimiin, kuten asunnon tai kiinteistön myyntiin tai perinnönjakoon.

