Skip to main content

Oikeus tavanomaiseen asumiseen toteutuu tuen avulla

Lähtökohtana on, että vammaiset voivat asua tavallisissa asunnoissa ja asuinympäristöissä. Asumisen tuen tavoitteena on, että asuminen on mahdollisimman itsenäistä silloinkin, kun ihminen tarvitsee apua päivittäisiin toimiin. Tavoite toteutuu, kun asumiseen tarjotaan riittävää apua ja varmistetaan kotiympäristön esteettömyys.

Tukeen on oikeus, kun päivittäiset toimet eivät suju ilman apua, ja vammaispalveluiden perusedellytykset täyttyvät. Kyseessä on niin sanottu subjektiivinen oikeus, eli hyvinvointialueella on velvollisuus järjestää tuki kuntoon, eikä se voi vedota rahapulaan. Käytännössä tuen saaminen voi silti olla työlästä.

Asumisen tukipäätöksestä on järkevää aina tarkistaa, vastaako tuen toteuttamistapa, määrä ja laatu todellista tarvettasi. On mahdollista, että päätös on puutteellinen tai virheellinen. Oikaisupyyntö tulee silloin tehdä viipymättä.

Hakemus- ja valituskierre saattaa kuormittaa hakijan ja perheen voimavaroja kohtuuttomasti. Vammaispalveluihin perehtynyt juristi osaa arvioida tilannettasi kokonaisvaltaisesti ja neuvoa oikeuksiesi selvittämisessä. Juristi voi hoitaa tarvittaessa koko oikaisu- ja valitusprosessin.

Yksilölliset tarpeet ja toiveet määrittävät asumisen tuen sisällön, määrän ja toteuttamistavan. Kokemuksemme mukaan viranomaisen päätös ei aina vastaa tarvetta ja toivetta. Koti ja asuminen ovat kaikille erittäin arvokkaita asioita, joten oikeutta sopivaan ja riittävään tukeen kannattaa aina puolustaa. Me autamme tässä.

Ota meihin yhteyttä

Väärä laki tuen taustalla tulee kalliiksi

Laki turvaa asumisen tukea, mutta väärin perustein tehty päätös tulee hyvin kalliiksi. Asumisen tukea voidaan järjestää sekä vammaispalvelulain että sosiaalihuoltolain perusteella. Palvelusta perittävään maksuun vaikuttaa, kumman lain nojalla olet sen saanut.

Vammaispalvelulain asumisen tukea voidaan myöntää, mikäli tarvitset yksilöllisempää tai vahvempaa tukea kuin sosiaalihuoltolain mukainen palvelu sisältäisi. Vammaispalvelulain mukainen tuki on maksutonta. Päätöksen pohjana käytetyllä lailla on suuri rahallinen merkitys varsinkin, jos välttämättä tarvitset apua paljon.

Mikäli tukipäätöksesi perustuu väärään lakiin, tee siitä viipymättä oikaisupyyntö. Jos sen jälkeen on edelleen tarve hakea muutosta päätökseen, toimistomme auttaa valituksen jättämisessä hallinto-oikeuteen.

Tyypillisesti asumisen tuki on palveluiden kokonaisuus, johon voi kuulua esimerkiksi henkilökohtaista apua, omais- tai kotihoitoa. Asumisen tuen tarve vaihtelee suuresti, eikä tarvetta aina pysty ennakoimaan. Siksi tukihakemusta tehdessä on hyvä miettiä myös sitä, miten tuki riittää yllättävissä tilanteissa. Apu ja tuki on tarvittaessa turvattava myös esimerkiksi vuorokauden eri aikoina. On hyvä tietää, että asumisen tukeen on oikeus vielä silloinkin, kun tarvitset runsaasti ja jatkuvasti vaativaa, monialaista apua. Toisaalta jollekin riittää se, että apua on saatavilla tarpeen vaatiessa, vaikka pääsääntöisesti selviäisi itsenäisesti.

Keskeinen keino tukea asumista on kodin esteettömyyden varmistaminen. Kodin muutostöiden ja ympäristön esteiden poistamisen tarkoituksena on mahdollisimman itsenäinen asuminen, liikkuminen ja toimiminen omassa asunnossasi ja sen välittömässä läheisyydessä. Asunnot ja tarpeet ovat erilaisia, joten päätökset harkitaan tapauskohtaisesti. Tämän vuoksi hakemus kannattaa perustella huolellisesti ja muutossuunnitelmat tehdä harkitusti.

Muutostöiden kohtuuhintaisista kustannuksista korvataan kohtuullinen määrä. Mikäli kohtuullisuus tai muutosten tarpeellisuus ovat korvauspäätöksessä arvioitu väärin, toimistomme voi auttaa laatimaan perustellun valituksen asiassa.

Lapsen mahdollisuus kotona asumiseen turvataan

Vammaiselle lapselle myönnettävän asumisen tuen tarkoituksena on turvata jokaisen lapsen mahdollisuus asua kotona oman perheensä kanssa. Vain poikkeustapauksissa lapsi asuu erillään vanhemmistaan, ja silloin hänen asumistaan tuetaan erityisen tarkasti. Asumisen tuella mahdollistetaan lapselle tarpeellinen hoito ja huolenpito, osallisuus, turvallinen kasvuympäristö sekä tutut ihmissuhteet.

Lapsen kasvaessa tuen tarve muuttuu. Hakemuksissa ja päätöksissä olisi järkevintä pyrkiä ennakoimaan tarpeet ja katsoa tilannetta pidemmällä aikajänteellä. Muutostöitä ei saada toteutettua hetkessä ja tuen tarpeen vaihteluihin voi olla vaikea reagoida riittävän nopeasti. Erityisesti lapsen asumisen tuen kysymyksissä vammaisoikeuteen hyvin perehtynyt juristi voi olla suureksi avuksi. Ammattilainen huolehtii siitä, että lapsen etu ja toive sekä huoltajien mielipide tulevat huomioiduksi tukihakemuksessa.

Toimistomme tarjoaa asiantuntevaa ja inhimillistä apua vammaispalveluasioissa. Asumisen tukeen liittyvät tilanteet ovat yksilöllisiä ja sisältävät paljon tulkinnanvaraisuutta. Mikäli tilanteesi on epäselvä tai oikeuksiasi ei ole otettu asianmukaisesti huomioon, on suositeltavaa kääntyä vammaispalveluihin perehtyneen juristin puoleen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Selvitämme oikeudellisen tilanteesi ja laadimme tarvittaessa oikaisuvaatimukset ja valitukset viranomaispäätöksistä. Alkuyhteydenotto on maksuton.