Skip to main content

Henkilökohtainen apu

Ota meihin yhteyttä

Avustaja mahdollistaa tavanomaisen elämän

Henkilökohtainen apu on itsenäisen ja omannäköisen elämän mahdollistaja silloin, kun vamma tai vakava sairaus vaikeuttaa elämää. Henkilökohtaista apua on oikeus saada tavanomaisiin toimiin, jotka tekisit itse, mutta joista et vamman tai sairauden vuoksi selviä ilman ulkopuolista apua. Apua on oikeus saada myös toimiin, joiden suorittaminen olisi kohtuuttoman hidasta tai hankalaa.

Vammaisella on henkilökohtaiseen apuun niin sanottu subjektiivinen oikeus. Siten hyvinvointialueen velvollisuus on järjestää avustaja-asiat kuntoon, eikä se voi evätä apua vetoamalla rahapulaan, kunhan tilanteesi täyttää vammaispalvelujen saamisen edellytykset. Laki kuitenkin edellyttää, että pystyt itse ilmaisemaan tahtosi siitä, mitä toivot avustajan tekevän. Vaatimus täyttyy, jos pystyt tähän vähintään tuen avulla.

Henkilökohtaisen avun merkitys on monelle valtavan suuri. Vammaisen vanhemman perheessä apu voi olla esimerkiksi ainoa keino hoitaa omia lapsia, yrittäjälle mahdollisuus pyörittää omaa yritystä tai nuorelle itsenäistyä irti lapsuudenkodista. Avustaja poistaa esteitä ja avaa mahdollisuuksia. Palvelun tärkeydestä kertoo, että erilaisista vammaispalveluista tehdyistä valituksista enemmistö koskee avustajapäätöksiä. Huonosti toimivan avustajajärjestelyn kanssa ei kannata jäädä tuskailemaan, vaan tilanteeseen on saatavissa oikeudellista apua. Toimistomme auttaa, kun avustajapäätös ei vastaa yksilöllistä tarvettasi, ja siihen täytyy hakea muutosta.

Yksilöllinen tarve kannattaa perustella huolellisesti

Henkilökohtaista apua saa hyvin moniin asioihin, sillä tavanomainen elämä on monipuolista osallistumista, toimintaa ja asioidenhoitoa. Kokemuksemme mukaan myönnetty avun määrä ei aina riitä, sillä viranomainen punnitsee, paljonko ja millaista apua kukin välttämättä tarvitsee. Avun myöntämisessä ratkaisevaa on nimenomaan avun välttämättömyys, ei sen päivittäisen asian välttämättömyys, jota olet tekemässä avustajan tukemana.

Toisinaan kiistaa syntyy avustajan työnkuvasta. Viranomaisilla on apupäätöksissä varsin paljon tulkinnanvaraa, ja lisäksi jokaisella hakijalla on erilainen avuntarve. Tunnustettu ongelma on, että hyvinvointialueet tekevät keskenään erilaisia päätöksiä, mikä usein vaarantaa yhdenvertaisuuden. Kun henkilökohtainen apu vielä sovitetaan osaksi erilaisten palveluiden kokonaisuutta, aina kokonaisuus ei rakennu oikeudenmukaisesti eikä yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi. Lisäksi esimerkiksi sijaisjärjestely tai avun järjestämistapa voivat tuottaa epäselvyyksiä. Mikäli avustajapäätöksessäsi on puutteita, virheitä tai epäoikeudenmukaisia rajauksia, on järkevää pyytää oikeudellista apua.

Ota meihin yhteyttä

Henkilökohtainen apu päivittäisiin toimiin

Päivittäiset toimet ovat osa tavanomaista elämää. Henkilökohtaista apua myönnettäessä tarkastellaan, millaista tukea ihminen päivittäisiin toimiinsa tarvitsee.

Päivittäisiä toimia ovat esimerkiksi:

  • liikkuminen
  • työssäkäynti ja yrittäjänä toimiminen
  • opiskelu ja kotitehtävien teko
  • asiointi kodin ulkopuolella, esimerkiksi kaupassa käynti
  • asioiden hoito kotona, esimerkiksi laskujen maksu
  • kotityöt, esimerkiksi pyykinpesu ja ruuanlaitto
  • lastenhoito
  • pukeutuminen
  • henkilökohtaisen hygienian hoito
  • itsehoito terveyden ylläpitämiseksi
  • sairauden hoito, esimerkiksi lääkkeiden ottaminen
  • harrastaminen, vapaa-ajanvietto ja lomailu
  • yhteiskunnallinen osallistuminen, kuten luottamustehtävien hoito
  • sosiaalisten suhteiden hoito, kuten ystävien tapaaminen

Avun toteuttaminen ei aina osu kohdalleen

Avun tarkoitus on, että selviät sen turvin päivittäisissä toimissa, opinnoissa, työssä, harrastuksissa ja kanssakäymisessä. Hyvinvointialue voi järjestää tarvitsemasi avun kolmella eri tavalla, jotka ovat palveluseteli, työnantajamalli ja avustajapalvelu. Setelillä ostat tarvitsemasi avun. Työnantajamallissa palkkaat avustajan, jonka kulut hyvinvointialue maksaa. Kolmannessa vaihtoehdossa hyvinvointialue toimittaa sinulle avustajan käyttöösi joko palkkaamalla avustajan tai ostamalla avustajapalvelun.

Toteuttamistavalla on suuri merkitys. Ostajana tai työnantajana avustajan löytäminen voi olla vaikeaa, mutta voit valita hänet itse. Kun hyvinvointialue lähettää sinulle avustajan, alueella on niin sanotusti ohjat käsissään. Toteuttamistavoilla on hyvät ja huonot puolensa, eikä päätös siitä aina osu kohdalleen. Vaikka suurin epäoikeudenmukaisuus usein tapahtuu myönnettyjen avustajatuntien määrässä, myös toteutustapa saattaa osoittautua täysin vääräksi.

Toteuttamistapa voi myös asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan, jos esimerkiksi avustajan työnkuva on erilainen riippuen, miten hän on tehtävään päätynyt. Myös monet päätöksen yksityiskohdat saattavat ennemminkin haitata kuin auttaa. Jos esimerkiksi avun tarpeesi vaihtelee viikoittain, kannattaa hakea kuukausittain määriteltyä tuntimäärää päätökseen. Tämä hoituu parhaimmillaan uudella hakemuksella. Jos toteutustapaa ei saada vastaamaan tarvettasi tai palvelun laatu aiheuttaa ongelmia, on hyvä ottaa yhteyttä juristiin.

Toimistomme tarjoaa asiantuntevaa ja inhimillistä lakiapua vammaispalveluasioissa. Olemme perehtyneet vammaispalveluasioihin ja osaamme arvioida tilanteesi kokonaisuutena. Neuvomme sinua oikeuksiesi selvittämisessä sekä oikaisu- ja valitusprosessin eri vaiheissa. Alkuyhteydenotto on maksuton.

Ota meihin yhteyttä